Aitosudenkorennon tunnistaa suuresta koosta ja tavasta pitää siipiä kokonaan auki laskeutumisen jälkeen.

Historian siipien havinaa

Korento on tarkoittanut alunperin keppiä

Teksti: Wikipedia

Kuva: Pixa­bay

Neidonkorentonaaras lepää kurjenmiekan lehdellä siivet supussa.

Suden­ko­ren­not ovat ihmi­sel­le hyö­dyl­li­siä, kos­ka ne saa­lis­ta­vat ravin­nok­seen tuho­lai­sik­si kat­sot­tu­ja hyön­tei­siä kuten hyt­ty­siä ja paar­mo­ja. Suu­rim­man osan elä­mäs­tään suden­ko­ren­not elä­vät yleen­sä touk­ka­vai­hees­sa veden alla, jol­loin ne ovat eri­tyi­sen ahnai­ta peto­ja. Suu­rim­mat lajit voi­vat iskeä jopa pien­ten kalo­jen tai kalan­poi­kas­ten kimp­puun. Suden­ko­ren­not pure­vat ihmis­tä vain kiin­ni otet­tui­na, mut­ta ne eivät ole myr­kyl­li­siä.

Suden­ko­ren­not on hyön­teis­ten lah­ko. Se on eräs van­him­mis­ta nykyi­sin esiin­ty­vis­tä hyön­teis­lah­kois­ta ja laje­ja tun­ne­taan maa­il­man­laa­jui­ses­ti yli 5700. Lah­ko on hyvin edus­tet­tu­na fos­sii­liai­neis­tos­sa. Nykyi­set suden­ko­ren­to­ryh­mät esiin­ty­vät jura- ja lii­tu­kau­ti­sis­ta ker­ros­tu­mis­ta eteen­päin. Mut­ta nii­tä edel­tä­nei­den, sit­tem­min suku­puut­toon hävin­nei­den Protozygoptera‑, Archizygoptera‑, Protanisoptera- sekä Triadophlebiomorpha-alalahkojen lajis­toa tun­ne­taan aina trias­kau­del­ta saak­ka. Suden­ko­ren­to­jen fos­sii­lit ovat lähes aina kiviai­nek­ses­sa ja eräät löy­ty­neet yksi­löt ovat hyön­teis­jään­teik­si har­vi­nai­sen hyvin säi­ly­nei­tä. Sen sijaan meri­pih­kois­ta suden­ko­ren­to­jen jää­nei­tä on löy­det­ty vain har­vak­sel­taan ja sil­loin­kin yleen­sä sii­pien kap­pa­lei­ta.

Suden­ko­ren­not ovat kes­ki­ko­koi­sia tai kook­kai­ta hyön­tei­siä. Tou­kat kehit­ty­vät yleen­sä vedes­sä ja monet lajit elä­vät myös aikui­se­na yleen­sä sisä­ve­sis­tö­jen äärel­lä. Joi­den­kin lajien touk­ka­vai­heet elä­vät ilmei­ses­ti poh­ja­ka­rik­kees­sa sade­met­sis­sä. Eräi­den lajien aikui­set liik­ku­vat pit­kiä mat­ko­ja ja nii­tä voi­daan tava­ta kau­ka­na vesis­töis­tä.

Suden­ko­ren­not jae­taan kol­meen ala­lah­koon, jois­ta suu­rim­mat ovat hen­to­su­den­ko­ren­not (Zygop­te­ra) ja aito­su­den­ko­ren­not (Ani­sop­te­ra). Pri­mi­tii­vi­nen kol­mas ala­lah­ko, Ani­sozy­gop­te­ra, koos­tuu nyky­ään kah­des­ta lajis­ta Aasias­sa. Var­sin­kin aito­su­den­ko­ren­to­jen tyy­pil­li­nen piir­re ovat erit­täin suu­ret verk­ko­sil­mät, jot­ka peit­tä­vät suu­ren osan eläi­men pääs­tä. Ne ovat myös erit­täin tai­ta­via len­tä­jiä ja aikui­set aito­su­den­ko­ren­not saa­lis­ta­vat­kin nime­no­maan len­tä­viä hyön­tei­siä sekä mui­ta suden­ko­ren­to­ja. Aito­su­den­ko­ren­non tun­nis­taa suu­res­ta koos­ta ja tavas­ta pitää sii­piä koko­naan auki las­keu­tu­mi­sen jäl­keen. Hen­to­su­den­ko­ren­not taas ovat pie­ni­ko­koi­sia ja pitä­vät yleen­sä las­keu­dut­tu­aan sii­pen­sä las­kos­tet­tu­na ruu­mis­ta vas­ten.

Suo­mes­sa tavat­tu 60 suden­ko­ren­to­la­jia. Osa lajeis­ta on rau­hoi­tet­tu EU-direktiivillä ja nii­den kiin­ni otta­mi­nen sekä lisääntymis- ja leväh­dys­paik­ko­jen hävit­tä­mi­nen ja hei­ken­tä­mi­nen on kiel­let­tyä. Rau­hoi­te­tut lajit ovat vihe­ru­kon­ko­ren­to, kir­jo­jo­ki­ko­ren­to, lum­me­lam­pi­ko­ren­to, siro­lam­pi­ko­ren­to ja täplä­lam­pi­ko­ren­to.

Kan­sa­nus­ko­muk­sen mukaan suden­ko­ren­to voi ommel­la nuk­ku­van sil­mät kiin­ni.

Merisinikorentokoiras

Suden­ko­ren­not elä­vät mel­ko pit­kään. Hen­to­su­den­ko­ren­not elä­vät usein vain jois­ta­kin päi­vis­tä jokuseen viik­koon, mut­ta isot ukon­ko­ren­not voi­vat elää kuu­kausia, mikä­li saa­lis­ta­jat, ravin­non­puu­te tai huo­no sää eivät nii­tä tapa. Monet läm­pi­mien aluei­den lajit voi­vat elää usei­ta kuu­kausia, mut­ta niil­lä on usein aes­ti­vaa­tio eli kesä­le­po. Suo­ma­lai­sis­ta lajeis­ta isot ukon­ko­ren­not ovat pit­käi­käi­sim­piä, mut­ta idän­kir­si­ko­ren­to on ennä­tys alal­laan: kei­ju­ko­ren­toi­hin kuu­lu­vat kir­si­ko­ren­not (Sym­pec­ma) kuo­riu­tu­vat syys­ke­säl­lä, tal­veh­ti­vat aikui­si­na ja lisään­ty­vät vas­ta tal­veh­ti­mi­sen jäl­kei­se­nä kevää­nä. Touk­ka­ke­hi­tys kir­si­ko­ren­noil­la on nopea ja vie vain pari kuu­kaut­ta, kevääl­lä (huhti-kesäkuussa) muni­tut munat kuo­riu­tu­vat jo saman vuo­den heinä-elokuussa.

Suden­ko­ren­to­jen lisään­ty­mi­nen on moni­mut­kais­ta. Kuo­riu­dut­tu­aan koren­to len­tää neit­syt­len­non ja pois­tuu syn­ty­mä­paik­kan­sa lähei­syy­des­tä muu­ta­mik­si päi­vik­si ruo­kai­le­maan ja vah­vis­tu­maan. Mat­ka voi olla jois­tain kym­me­nis­tä sen­teis­tä aina kilo­met­ris­sä mitat­ta­viin mat­koi­hin asti. Koi­raat palaa­vat lopul­ta lisään­ty­mis­pai­koil­le odot­ta­maan naa­rai­ta. Täl­löin usei­den lajien koi­rail­la on voi­mak­kai­ta revii­ri­tai­pu­muk­sia ja ne tais­te­le­vat aggres­sii­vi­ses­ti mui­den koi­rai­den kans­sa. Naa­rai­den pala­tes­sa lisään­ty­mi­sa­lueil­le koi­raat pyr­ki­vät parit­te­le­maan nii­den kans­sa. Joil­la­kin lajeil­la ja suvuil­la esiin­tyy eri­lais­ta kosio­riit­ti­käyt­täy­ty­mis­tä, mut­ta usein parit­te­lun alku on suh­teel­li­sen yksin­ker­tai­nen pro­ses­si, jos­sa koi­ras yksin­ker­tai­ses­ti ottaa naa­raan kiin­ni.

Koi­raan sper­maa tuot­ta­vat tes­tik­set ovat taka­ruu­miin kär­jes­sä, mut­ta nii­tä välit­tä­vät sukue­li­met ovat taka­ruu­miin tyven ala­pin­nal­la. Naa­raan sukue­li­met ovat taka­ruu­miin kär­jes­sä. Koi­raan taka­ruu­miin kär­jes­sä sijait­se­vat myös perä­li­säk­keet, jot­ka ovat kehit­ty­neet sopi­maan naa­raan nis­ka­kil­ven tai pään takao­san kans­sa yhteen kuin avain ja luk­ko. Näi­den lisäk­kei­den muo­to on laji­tyy­pil­li­nen ja ehkä suu­rin este lajien väli­sel­le ris­tey­ty­mi­sel­le. Koi­ras tart­tuu parit­te­lus­sa naa­ras­ta nis­kas­ta omal­la taka­ruu­miin kär­jel­lään. Naa­ras puo­les­taan ottaa koi­raan sper­man — jon­ka koi­ras on siir­tä­nyt len­nos­sa taka­ruu­miin kär­jes­tä sen tyvel­le — oman taka­ruu­miin­sa kär­jel­lä vas­taan. Näin syn­tyy ns. parit­te­lu­ren­gas. Hedel­möi­tyt­ty­ään naa­ras irrot­taa oman taka­ruu­miin­sa kär­jen koi­raan taka­ruu­miin tyves­tä ja syn­tyy ns. tan­dem. Parit­te­lu voi kes­tää paris­ta sekun­nis­ta useam­paan tun­tiin.

Joil­la­kin lajeil­la koi­ras jää nyt ns. tan­de­miin naa­raan kans­sa ja var­tioi naa­ras­ta tämän munies­sa, toi­sil­la lajeil­la koi­ras irrot­tau­tuu ja läh­tee etsi­mään uusia parit­te­lu­kump­pa­nei­ta. Naa­ras etsiy­tyy nyt muni­maan rau­hal­li­seen ja sopi­vaan paik­kaan suo­jaan saa­lis­ta­jil­ta ja muil­ta koi­rail­ta.

Hen­to­su­den­ko­ren­not ja ukon­ko­ren­not las­ke­vat munan­sa yksi­tel­len ja naa­rail­le on kehit­ty­nyt taka­ruu­miin 9. jaok­keen ala­pin­nal­le muna­na­se­tin­mai­nen viil­lin, jol­la teh­dään sopi­vaan mate­ri­aa­liin rei­kä johon iso­ko­koi­nen muna muni­taan. Mate­ri­aa­li johon muna las­ke­taan vaih­te­lee, se voi olla sam­mal, ruo­ko tai jopa puu. Jot­kut lajit, kuten vihe­ru­kon­ko­ren­to ovat hyvin eri­kois­tu­nei­ta. Toi­set lajit muni­vat veden alla. Aito­su­den­ko­ren­not muni­vat usein suu­ren mää­rän vapai­ta munia. Nämä muni­taan useim­mi­ten len­nos­ta suo­raan veteen tai veden välit­tö­mään lähei­syy­teen.

Muna kyp­syy muu­ta­mas­ta päi­väs­tä pariin viik­koon, jon­ka jäl­keen sii­tä kuo­riu­tuu pie­ni touk­ka, pro­to­lar­va. Tämä hakeu­tuu veteen. Täs­tä kuo­riu­tuu ensim­mäi­nen touk­ka.

Toukkavaihe

Suden­ko­ren­noil­la on vail­li­nai­nen muo­don­vaih­dos — niil­lä ei siis ole kote­loa, kuten muun muas­sa per­ho­sil­la. Suu­rin osa suden­ko­ren­to­jen tou­kis­ta elää vedes­sä, mut­ta joil­la­kin troop­pi­sil­la lajeil­la touk­ka­vai­he on karik­kees­sa.

Touk­ka on peto, joka syö mui­ta vesie­läi­miä. Tou­kan pään ala­pin­nal­le on kehit­ty­nyt moni­mut­kai­nen nes­te­pai­neel­la toi­mi­vat pyyn­ti­naa­ma­ri, joka sin­kou­tuu tou­kan havai­tes­sa saa­liin eteen­päin. Naa­ma­ri palaa sit­ten pään alle ja touk­ka syö saa­liin­sa. Touk­ka hen­git­tää kiduk­sil­la: hen­to­su­den­ko­ren­noil­la on ulkoi­set kiduk­set taka­ruu­miin kär­jes­sä, aito­su­den­ko­ren­to­jen kiduk­set ovat perä­suo­len sisäl­lä.

Touk­ka eli lar­va kas­vaa vai­heit­tain luo­den nah­kaan­sa. Nahan­vaih­don aikaan touk­ka on hyvin haa­voit­tu­vai­nen. Suden­ko­ren­non touk­ka voi vai­pua lepo­ti­laan eli dia­paus­siin, mikä­li sää­olot niin mää­rää­vät. Eri­tyi­ses­ti valais­tus vai­kut­taa dia­paus­sin toden­nä­köi­syy­teen. Täl­löin kas­vu lak­kaa ja touk­ka ei ole aktii­vi­nen. Kas­vu jat­kuu dia­paus­sin loput­tua, esi­mer­kik­si kun päi­vät alka­vat syk­syl­lä lyhen­tyä.

Suden­ko­ren­to­jen tou­kat eivät ylei­ses­ti ottaen lii­ku kovin­kaan pal­jon mikä­li tilan­ne sen sal­lii. Touk­kia uhkaa­vat monet saa­lis­ta­jat, kuten toi­set suden­ko­ren­to­tou­kat ja kalat. Tätä vält­tääk­seen monet tou­kat pysyt­te­le­vät enim­mäk­seen pai­kal­laan tai kai­vau­tu­vat lie­juun. Tou­kat eivät myös­kään ui hyvin, mut­ta aito­su­den­ko­ren­to­jen tou­kat voi­vat tar­vit­taes­sa puhal­taa suo­les­taan vesi­suih­kun ja liik­kua näin nopeas­ti suh­teel­li­sen pit­kiä mat­ko­ja.

Touk­ka­vai­he kes­tää vain muu­ta­mas­ta vii­kos­ta (monet läm­pi­mien aluei­den koren­not) usei­siin vuo­siin (poh­joi­set ja vuo­ris­tois­sa elä­vät koren­to­la­jit). Useim­mil­la suo­ma­lai­sil­la lajeil­la touk­ka­vai­he kes­tää 2–3 vuot­ta, tänä aika­na touk­ka luo use­aan ker­taan nah­kan­sa. Tou­kan nah­ka voi olla kel­tai­nen tai vih­reän­kel­tai­nen Kuo­riu­tu­mis­val­mis touk­ka lopet­taa syö­mi­sen, etsiy­tyy pois vedes­tä sopi­val­le alus­tal­le kuten ruo’onpätkälle, ja kuo­riu­tuu. Kuo­riu­tu­mi­nen on ris­ki ja hyvin suu­ri osa koren­nois­ta kuo­lee­kin juu­ri täs­sä vai­hees­sa, sil­lä ne ovat pit­kän aikaa esil­lä ja len­to­ky­vyt­tö­miä. Touk­ka­nah­ka hal­ke­aa ja esiin ryö­mii nuo­ri, kos­tea, peh­meä ja ryp­pyi­nen koren­to. Nuo­ri suden­ko­ren­to pump­paa sii­piin­sä nes­tet­tä ja tyh­jen­tää yli­mää­räi­set nes­teet ruu­miis­taan ja len­tää lopul­ta mat­koi­hin­sa kas­va­maan aikui­sek­si.

Ravinto ja saalistaminen

Suden­ko­ren­not ovat peto­ja, jot­ka syö­vät pää­osin mui­ta hyön­tei­siä. Suu­ret ukon­ko­ren­not ovat todis­te­tus­ti syö­neet jopa sam­ma­koi­ta. Pie­net hen­to­su­den­ko­ren­not syö­vät pää­osin pik­ku­hyön­tei­siä, joi­ta ne saa­lis­ta­vat joko len­nos­ta tai suo­raan kas­veil­ta. Suu­rem­mat suden­ko­ren­not syö­vät pää­osin len­tä­viä hyön­tei­siä, jopa toi­sia suden­ko­ren­to­ja.

Suden­ko­ren­to näkee saa­liin suu­ril­la verk­ko­sil­mil­lään. Löy­det­ty­ään sopi­van saa­liin koren­to len­tää saa­lis­ta koh­ti ja nap­paa sen raa­jo­jen­sa muo­dos­ta­maan koriin. Raa­jat ovat tär­keim­mil­lään juu­ri täs­sä; suu­rin osa koren­nois­ta on huo­no­ja käve­le­mään. Koren­nol­la on vah­vat puru­leu­at joil­la se jau­haa saa­liin­sa. Koren­not liik­ku­vat pää­osin siel­lä mis­sä on saa­lis­ta; tämän takia ihmi­sen ympä­ril­le saat­taa nopeas­ti kerään­tyä usei­ta koren­to­ja syö­mään ympä­ril­lä pyö­ri­viä hyön­tei­siä.

Aito­su­den­ko­ren­noil­la on kar­keas­ti ottaen kak­si eri­lais­ta saa­lis­tus­tek­niik­kaa: par­tioin­ti ja väi­jy­mi­nen. Ukon­ko­ren­not, kiil­to­ko­ren­not ja puro­ko­ren­to ovat tyy­pil­li­siä par­tioi­jia, jot­ka len­tä­vät pit­kään ja usein tiet­tyä reit­tiä, pyy­dys­täen täl­tä hyön­tei­siä ja etsien saa­lis­ta. Var­si­nai­set suden­ko­ren­not ovat väi­jy­jiä: ne istu­vat jol­lain hyväl­lä tähys­ty­sa­lus­tal­la ja sin­kai­se­vat siel­tä saa­liin­sa perään, pala­ten sit­ten takai­sin. Usein koren­to­jen kes­ki­näi­nen ”kisai­lu” onkin juu­ri tap­pe­lua revii­ris­tä tai hyväs­tä tähys­tys­pai­kas­ta. Hen­to­su­den­ko­ren­not saa­lis­ta­vat pik­ku­hyön­tei­siä ja mui­ta sel­kä­ran­gat­to­mia niin len­nos­ta kuin kas­veil­ta­kin; ne ovat aito­su­den­ko­ren­to­ja huo­nom­pia len­tä­jiä ja liik­ku­vat usein vain lyhyi­tä mat­ko­ja.

Anatomia

Suden­ko­ren­noil­la on kak­si täy­sin kehit­ty­nyt­tä sii­pi­pa­ria. Sii­vis­sä on suu­ri mää­rä suo­nia ja sii­pi­so­lu­ja – tätä pide­tään usein mel­ko alkeel­li­se­na piir­tee­nä. Etu- ja taka­sii­vet ovat kar­keas­ti ottaen yhtä suu­ret. Sii­vet ovat kiin­nit­ty­neet lihak­sil­la suo­raan kes­ki­ruu­mii­seen ja suden­ko­ren­to voi­kin nos­taa kes­ki­ruu­miin­sa läm­pö­ti­laa väri­syt­tä­mäl­lä sii­pi­ään.

Koren­non ruu­mis jakau­tuu kol­meen osaan: pää­hän, kes­ki­ruu­mii­seen ja taka­ruu­mii­seen. Pääs­sä on pari suu­ria verk­ko­sil­miä, koren­to­jen näkö­ais­ti onkin hyvin kehit­ty­nyt. Tun­to­sar­vet ovat pie­net. Suu­osat ovat voi­mak­kaat ja pure­vat.

Pään taka­na on kes­ki­ruu­mis. Sii­hen kiin­nit­ty­vät sii­vet ja jalat. Suden­ko­ren­to­jen jalat ovat mel­ko hei­kot eivät­kä sovel­lu hyvin käve­le­mi­seen, vaan nii­den pää­teh­tä­vä­nä on napa­ta saa­lis len­nos­sa kiin­ni. Heik­ko­jen jal­ko­jen­sa ja jäyk­kien sii­pien takia haa­viin jou­tu­nut suden­ko­ren­to on mel­ko avu­ton. Kes­ki­ruu­miin taka­na on piden­ty­nyt taka­ruu­mis, joka on useim­mi­ten huo­mat­ta­van pit­kä. Taka­ruu­miis­sa sijait­se­vat koren­to­jen suo­li ja lisään­ty­mi­se­li­met. Taka­ruu­mis toi­mii myös läm­mön­sää­te­lys­sä – koren­to voi läm­mit­tää ver­taan kes­ki­ruu­miis­saan sii­pi­ään väri­syt­tä­mäl­lä ja siir­tää sen taka­ruu­mii­seen, tai käyt­tää taka­ruu­mis­ta jääh­dyt­tä­mään keho­aan.

Reportaasit

Tatra T57

Tat­ra T57 oli tšek­kos­lo­va­kia­lai­sen Tat­ran vuo­si­na 1931–1947 val­mis­ta­ma hen­ki­lö­au­to. Sii­tä teh­tiin usei­ta kori­mal­le­ja, jois­ta osa oli rää­tä­löi­ty asia­kas­tar­peen mukaan. Tšek­kos­lo­va­kian lisäk­si auto­ja val­mis­tet­tiin lisens­sil­lä Itä­val­las­sa.

Lue lisää »

Pelastetaan gorillat

Ihmi­set ja goril­lat ovat läheis­tä sukua – jaam­me perä­ti 98,3 % peri­mäs­täm­me. Suku­lai­suus­suh­de ei ole toi­mi­nut kui­ten­kaan goril­lan eduk­si: Ihmi­nen tap­paa näi­tä upei­ta eläi­miä lihan vuok­si. Nii­tä pyy­dys­te­tään myös lem­mi­keik­si ja usko­mus­hoi­to­jen tar­pei­siin. Lisäk­si eli­nym­pä­ris­tön tuhou­tu­mi­nen ja pilaan­tu­mi­nen uhkaa­vat goril­lo­ja.

Lue lisää »

Mikä verkkolehti on ja kuinka se toimii

Samal­la taval­la, kuin nipus­ta pape­ria syn­tyy leh­ti sito­mal­la sivut yhteen, verk­ko­si­vuis­ta syn­tyy “leh­ti” lisää­mäl­lä tar­vit­ta­va tek­no­lo­gia ja omi­nai­suu­det. TimeZi­ne on “aito” verk­ko­leh­ti, se on suun­ni­tel­tu ruu­dul­ta luet­ta­vak­si ja säh­köi­seen jul­kai­su­toi­min­taan.

Lue lisää »

Juice teki miehen työn

Juice Les­ki­nen jät­ti jäl­keen­sä val­tai­san tuo­tan­non. Pää­asias­sa tun­nem­me hänet puhut­te­le­vas­ta ja rik­kaas­ta musii­kil­li­ses­ta tuo­tan­nos­ta, mut­ta myös hänen kir­jal­li­set ansion­sa ovat mit­ta­vat.

Lue lisää »

Dinosaurusten kehittyminen ja kukoistus

Nimi Din­osau­rus tar­koit­taa hir­mu­lis­koa ( kreikk. dei­nos, ‘hir­mui­nen’ ja sau­ros, ‘matelija/lisko’). Nimen kek­si vuon­na 1842 englan­ti­lai­nen luon­non­tut­ki­ja Ric­hard Owen. Eri din­osau­rus­ten nimis­sä on eri­lai­sia päät­tei­tä ja mui­ta osia, jot­ka kuvaa­vat nii­den omi­nai­suuk­sia, esi­mer­kik­si sii­vel­li­syyt­tä tai ham­pai­ta. Pää­tet­tä ‑sau­rus käy­te­tään eten­kin mate­li­ja­mais­ten eläin­ten nimis­sä, ja pää­te ‑rap­tor (lat. ‘ros­vo’) tar­koit­taa saa­lis­ta­jaa ja petoa. Nimiä on annet­tu usein myös tut­ki­joi­den ja löy­tö­paik­ko­jen mukaan.

Lue lisää »

Arkkitehtuuri oli joskus kaunista

Eliel Saa­ri­nen (1873 – 1950) oli kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu suo­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti. Hänen pää­tyy­li­suun­tan­sa oli­vat kan­sal­lis­ro­man­tiik­ka ja jugend. Opis­kel­les­saan tek­ni­ses­sä kor­kea­kou­lus­sa Eliel Saa­ri­nen tutus­tui kah­teen muu­hun nuo­reen ark­ki­teh­tiin, Her­man Gesel­liuk­seen ja Armas Lindgre­niin. Kol­mik­ko perus­ti 1896 ark­ki­teh­ti­toi­mis­ton Gesel­lius, Lindgren & Saa­ri­nen.

Lue lisää »

Lyhyet

Vokseli

Vok­se­li (engl. voxel, sanois­ta volu­met­ric pixel) on pik­se­lin kol­miu­lot­tei­nen vas­ti­ne, kol­miu­lot­tei­sen kuva­mat­rii­sin kuva-alkio.

Lue lisää »

Sähkökirja kehittyy

Time­house Oy on joh­ta­va suo­ma­lai­nen säh­kö­kir­ja­tek­no­lo­gian kehit­tä­jä. Time­house on luo­nut äly­kir­jak­si kut­su­tun for­maa­tin, joka on täl­lä het­kel­lä kehit­ty­nein digi­taa­li­nen kir­ja maa­il­mas­sa.

Lue lisää »

Pakina

Van­hem­mil­la­ni on tapa­na ikä­vys­tyt­tää minut kuo­li­aak­si type­ril­lä kom­men­teil­laan sii­tä,

Lue lisää »
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Do NOT follow this link or you will be banned from the site!