Kuvassa on männynherkkutatti, joka kasvaa kangasmetsissä aina männyn pohjoisrajalle saakka hiekkapohjaisilla mäntykankankailla.

Herkkutatti

Erinomainen ruokasieni, Ruokaviraston suosittelema

Teksti: Wikipedia

Kuva: Wiki­pe­dia

Män­nyn herk­ku­ta­tin lak­ki on 8–30 cm leveä, hyvin tuke­va, kupe­ra, kova, pak­su­mal­toi­nen, pin­ta tah­mea ja epä­ta­sai­nen. Väril­tään tum­man puna­rus­kea, reu­noil­ta vaa­leam­pi. Pil­lis­tö aluk­si mel­kein val­koi­nen, van­he­tes­saan kel­ler­tyy, lopuk­si olii­vin­vi­her­tä­vä. Pil­lit pie­niä, ympy­rä­sui­sia. Pil­lien suut usein puna­rus­kei­ta. Jal­ka on nui­ja­mai­nen ja jalan ylä­osas­sa vaa­lean puna­rus­keh­ta­val­la poh­jal­la sel­väs­ti havait­ta­va val­koi­nen, tiheä verk­ko­ku­vio.

Herk­ku­tat­ti (Bole­tus edu­lis, aiem­min myös kivi­tat­ti ja hepo­tat­ti on arvos­tet­tu ruo­ka­sie­ni, jota tava­taan lähes kaik­kial­la poh­joi­sen pal­lon­puo­lis­kon havu- ja seka­met­sis­sä. Se on tanak­ka, kiin­teä ja muo­dol­taan hel­pos­ti tatik­si tun­nis­tet­ta­va. Sen mal­to on kiin­te­ää ja päh­ki­nä­mäis­tä. Suu­rim­mat herk­ku­ta­tit pai­na­vat yli kilon. Herk­ku­tat­ti elää sym­bioo­sis­sa usei­den puu­la­jien kans­sa, mut­ta se kas­vaa mie­lui­ten met­sän­poh­jas­sa, jos­sa ei ole alus­kas­vil­li­suut­ta.

Herk­ku­tat­ti on lähi­su­ku­lais­ten­sa männyn- ja tam­men­herk­ku­ta­tin tavoin mau­kas ja satoi­sa sie­ni, jota myy­dään Euroo­pas­sa vuo­sit­tain tuhan­sia ton­ne­ja. Suo­mes­sa herk­ku­tat­ti on Evi­ran suo­sit­te­le­ma ruo­ka­sie­ni, jon­ka poi­mi­mi­seen saa kou­lu­tus­ta ja jon­ka myy­mi­nen on joil­le­kin kan­nat­ta­vaa lii­ke­toi­min­taa.

Nuo­ren herk­ku­ta­tin jal­ka on pul­lea ja sen puo­li­pal­lo­mai­sen, nuo­re­na usein ryp­pyi­sen lakin hel­mat las­keu­tu­vat pit­käl­le jalan pääl­le. Lakin pin­ta­kel­mun ja jalan ylä­osan sävy vaih­te­lee suu­res­ti vaa­lean­rus­keas­ta puner­ta­van kaut­ta tum­man­rus­ke­aan. Hel­pos­ti irtoa­va pin­ta­kel­mu on hie­man tah­mea, mut­ta se ei kui­ten­kaan tun­nu limai­sel­ta. Lakin ala­pin­nan pil­lit ovat har­maan­val­keat, ja itiö­pö­ly on väril­tään olii­vin­rus­ke­aa. Itse itiöt ovat kool­taan 13–19 x 4–7 mik­ro­met­riä ja muo­dol­taan lie­riö­mäi­siä tai ellip­ti­siä.

Jalan pin­nal­la on herk­ku­ta­tin paras laji­tun­to­merk­ki, val­koi­nen verk­ko­ku­vio, joka näkyy sel­vim­min jalan ylä­osas­sa. Mal­to on hyvin kiin­te­ää, erit­täin pak­sua, päh­ki­nä­mäis­tä ja loh­ke­aa mur­tu­mal­la, repeä­mät­tä säi­keik­si. Toi­sin kuin Leccinum-suvun punikki- ja leh­män­tat­tien, herk­ku­ta­tin mal­to pysyy val­koi­se­na myös kyp­sen­net­täes­sä ja olles­saan ilman kans­sa teke­mi­sis­sä. Tuok­su on aro­maat­ti­nen ja muis­tut­taa lei­pä­tai­ki­nan tuok­sua.

Van­hem­mi­ten herk­ku­ta­tin lak­ki kas­vaa hal­kai­si­jal­taan 10–30-senttiseksi. Lak­ki oike­nee vähi­tel­len, ja todel­la van­has­sa yksi­lös­sä useim­mi­ten jo eta­noi­den syö­mä pil­lis­tö tur­su­aa lakin reu­no­jen alta esil­le. Pil­lis­tö myös muut­tuu van­he­tes­saan kel­ler­tä­väk­si ja lopul­ta kel­lan­vih­reäk­si. Van­hen­tues­saan sie­nen mal­to myös peh­me­nee. On tavat­tu yksi­löi­tä jot­ka pai­na­vat kol­me kiloa ja hal­kaii­sa oli 40 cm.

Mistä sen löytää

Herk­ku­tat­ti kas­vaa par­hai­ten sel­lai­ses­sa met­sän­poh­jas­sa, jos­sa ei ole alus­kas­vil­li­suut­ta vaan vain neu­las­ka­ri­ket­ta tai ohut sam­mal­pei­te. Ensim­mäi­se­nä tatit nouse­vat tuo­rei­siin kan­gas­met­siin aukeil­le pai­koil­le, tihei­den kuusi­koi­den lai­ta­mil­le, usein pol­ku­jen ja tei­den var­sil­le. Myö­hem­min syk­syn ede­tes­sä nii­tä löy­tyy muu­al­ta­kin met­säs­tä ja met­sä­au­keil­ta. Har­ven­ta­mat­to­mat istu­tus­kuusi­kot ovat hyviä tat­ti­paik­ko­ja. Har­ven­nuk­sen jäl­keen tat­tien mää­rä vähe­nee. Kokeel­lis­ten tut­ki­mus­ten perus­teel­la kevyem­mäl­lä har­ven­nuk­sel­la ei kui­ten­kaan ole vält­tä­mät­tä mitään vai­ku­tus­ta herk­ku­tat­tien mää­rään, sen sijaan karik­keen vähe­ne­mi­nen ja met­sän­poh­jan kulu­mi­nen hei­ken­tä­vät tat­ti­sa­toa. Myös maa­poh­jan typ­pi­pi­toi­suu­den nousu ja lisään­ty­nyt kos­teus vai­kut­ta­vat hai­tal­li­ses­ti tat­ti­sa­toon.

Suo­mes­sa ja muu­al­la poh­joi­sel­la pal­lon­puo­lis­kol­la lajin itiö­emien kas­vuai­ka ulot­tuu yleen­sä hei­nä­kuus­ta loka­kuu­hun, mut­ta ensim­mäi­siä tat­te­ja voi­daan satei­si­na kesi­nä tava­ta jo kesä­kuus­sa. Herk­ku­ta­tin itiöt leviä­vät itiö­emis­tä tuu­len muka­na. Sie­ni voi levi­tä myös jakau­tu­mal­la siten, että hyön­tei­set ja muut eläi­met saat­ta­vat kul­jet­taa sie­ni­rih­mas­ton osia uusil­le kas­vu­pai­koil­le.

Herk­ku­tat­tien vil­je­lyä on yri­tet­ty, mut­ta tulok­set eivät ole olleet hyviä. Kas­va­tus­yri­tyk­set ovat epä­on­nis­tu­neet pää­asias­sa sik­si, ettei herk­ku­tat­tien rih­mas­toa ole saa­tu pidet­tyä laboratorio-olosuhteissa elin­kel­poi­se­na kuin muu­ta­man suku­pol­ven ajan. Luon­nos­sa teh­dyt kokeet vai­kut­tai­si­vat myös viit­taa­van sii­hen, että herk­ku­ta­tin ja sen isän­tä­puun sym­bioo­si ei toi­mi ilman joi­den­kin mui­den maa­pe­rän mikro-organismien läs­nä­oloa. Etsin­nöis­tä huo­li­mat­ta mui­ta sym­bioo­sin osa­puo­lia ei kui­ten­kaan ole onnis­tut­tu löy­tä­mään, sil­lä maa­pe­rän eko­sys­tee­mi on osoit­tau­tu­nut tois­tai­sek­si lii­an moni­muo­toi­sek­si tut­kit­ta­vak­si.

Se on terveellinen

Herk­ku­tat­tien aro­mit kes­tä­vät erit­täin hyvin myös kui­vaa­mis­ta ja kuu­men­ta­mis­ta, mikä on edis­tä­nyt tat­tien käyt­töä elin­tar­vi­ke­teol­li­suu­des­sa. Herk­ku­ta­teis­sa on pal­jon pro­teii­nia ja vähän ras­vaa. Kes­ki­mää­rin 25 % sien­ten kui­va­pai­nos­ta on pro­teii­nia, mikä on huo­mat­ta­vas­ti enem­män kuin useim­mis­sa kas­vik­sis­sa, mut­ta vähem­män kuin esi­mer­kik­si pal­ko­kas­veis­sa. Sien­ten pro­teii­nien ami­no­hap­po­koos­tu­mus on suh­teel­li­sen hyvä ver­rat­tu­na kas­vi­kun­nan tuot­tei­siin.

Herk­ku­ta­tin ter­veel­li­syyt­tä lisää se, että se on eri­tyi­sen run­sas­kui­tui­nen sie­ni. Kui­tu­pi­toi­suu­ten­sa ansios­ta sie­net vai­kut­ta­vat­kin suo­lis­ton toi­min­taan yhtä hyvin kuin veh­nä­le­seet. Herk­ku­ta­tis­sa on myös eri­tyi­sen pal­jon selee­niä. Herk­ku­ta­teis­sa on myös pal­jon sie­ni­so­ke­ria eli tre­ha­loo­sia, 9,7 % kui­va­pai­nos­ta, eli yli kym­me­nen ker­taa enem­män kuin herk­kusie­nis­sä.

Etymologia

Herk­ku­tat­tien suvun tie­teel­li­nen nimi Bole­tus tulee lati­nan sanas­ta Bōlē­tus ’sie­ni’, joka on puo­les­taan joh­det­tu mui­nais­krei­kan sanas­ta βωλιτης. Myös laji­ni­mi edu­lis on lati­naa, jos­sa edū­lis tar­koit­taa syö­mä­kel­pois­ta. Herk­ku­tat­tia kut­su­taan ita­liak­si ”pik­ku­pos­suk­si”, (fun­go) porci­no, ja rans­kak­si nimel­lä cèpe ’run­ko’ pul­lean jal­kan­sa takia. Kii­nas­sa se on ”por­saan­jal­ka­sie­ni” tai ”pak­su­jal­ka­sie­ni”. Sak­sak­si sie­ni on Stein­pilz ’kivi­sie­ni’ kiin­teän mal­ton­sa takia, ja englan­nis­sa pen­ny bun ’pen­nin säm­py­lä’ pul­la­mai­sen muo­ton­sa takia. Venä­jäs­sä (belyi grib) ja bas­kis­sa (ond­dozu­ri) herk­ku­tat­tia kut­su­taan ”val­keak­si sie­nek­si”, kos­ka sen mal­to ei tum­mu. Ruot­sis­sa sie­nen nimiä ovat sten­sopp ’kivi­tat­ti’ ja karl­jo­hanss­vamp kunin­gas Kaar­le XIV Juha­nan mukaan, sil­lä hänen ker­ro­taan pitä­neen herk­ku­ta­teis­ta ja jopa kokeil­leen nii­den vil­je­lyä.

Herkkutattirisotto

Ainekset (6 annosta)

20 g herkkutatteja (kuivattuna)
3 rkl oliiviöljyä
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynttä (hienonnettuna)
3 1/2 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
8 dl kasvislientä
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesaanijuustoa (raastettuna)
30 g voita
1 tl sitruunankuoriraastetta
1/4 tl mustapippuria
1 dl lehtipersiljaa (silputtuna)

Valmistus

Pane sienet likoamaan kylmään veteen pariksi tunniksi. Purista kuivaksi ja silppua sienet.
Haihduta kasarissa sienistä enin neste. Lisää joukkoon öljy ja sipulit.
Sekoita mukaan riisit ja kääntele, kunnes riisi on muuttunut läpikuultavaksi. Älä ruskista.
Lisää kasariin viini, ja kun se on haihtunut, aloita kasvisliemen lisääminen kauhallinen kerrallaan. Maistele ja varmista, ettei riisi pääse ylikypsymään. Kypsennysaika on noin 15 minuuttia.
Lisää risoton joukkoon kerma, parmesaaniraaste, voi ja sitruunan kuoriraaste. Mausta sienirisotto mustapippurilla ja lehtipersiljalla. Tarkista maku.

Reportaasit

Tatra T57

Tat­ra T57 oli tšek­kos­lo­va­kia­lai­sen Tat­ran vuo­si­na 1931–1947 val­mis­ta­ma hen­ki­lö­au­to. Sii­tä teh­tiin usei­ta kori­mal­le­ja, jois­ta osa oli rää­tä­löi­ty asia­kas­tar­peen mukaan. Tšek­kos­lo­va­kian lisäk­si auto­ja val­mis­tet­tiin lisens­sil­lä Itä­val­las­sa.

Lue lisää »

Pelastetaan gorillat

Ihmi­set ja goril­lat ovat läheis­tä sukua – jaam­me perä­ti 98,3 % peri­mäs­täm­me. Suku­lai­suus­suh­de ei ole toi­mi­nut kui­ten­kaan goril­lan eduk­si: Ihmi­nen tap­paa näi­tä upei­ta eläi­miä lihan vuok­si. Nii­tä pyy­dys­te­tään myös lem­mi­keik­si ja usko­mus­hoi­to­jen tar­pei­siin. Lisäk­si eli­nym­pä­ris­tön tuhou­tu­mi­nen ja pilaan­tu­mi­nen uhkaa­vat goril­lo­ja.

Lue lisää »

Mikä verkkolehti on ja kuinka se toimii

Samal­la taval­la, kuin nipus­ta pape­ria syn­tyy leh­ti sito­mal­la sivut yhteen, verk­ko­si­vuis­ta syn­tyy “leh­ti” lisää­mäl­lä tar­vit­ta­va tek­no­lo­gia ja omi­nai­suu­det. TimeZi­ne on “aito” verk­ko­leh­ti, se on suun­ni­tel­tu ruu­dul­ta luet­ta­vak­si ja säh­köi­seen jul­kai­su­toi­min­taan.

Lue lisää »

Juice teki miehen työn

Juice Les­ki­nen jät­ti jäl­keen­sä val­tai­san tuo­tan­non. Pää­asias­sa tun­nem­me hänet puhut­te­le­vas­ta ja rik­kaas­ta musii­kil­li­ses­ta tuo­tan­nos­ta, mut­ta myös hänen kir­jal­li­set ansion­sa ovat mit­ta­vat.

Lue lisää »

Dinosaurusten kehittyminen ja kukoistus

Nimi Din­osau­rus tar­koit­taa hir­mu­lis­koa ( kreikk. dei­nos, ‘hir­mui­nen’ ja sau­ros, ‘matelija/lisko’). Nimen kek­si vuon­na 1842 englan­ti­lai­nen luon­non­tut­ki­ja Ric­hard Owen. Eri din­osau­rus­ten nimis­sä on eri­lai­sia päät­tei­tä ja mui­ta osia, jot­ka kuvaa­vat nii­den omi­nai­suuk­sia, esi­mer­kik­si sii­vel­li­syyt­tä tai ham­pai­ta. Pää­tet­tä ‑sau­rus käy­te­tään eten­kin mate­li­ja­mais­ten eläin­ten nimis­sä, ja pää­te ‑rap­tor (lat. ‘ros­vo’) tar­koit­taa saa­lis­ta­jaa ja petoa. Nimiä on annet­tu usein myös tut­ki­joi­den ja löy­tö­paik­ko­jen mukaan.

Lue lisää »

Arkkitehtuuri oli joskus kaunista

Eliel Saa­ri­nen (1873 – 1950) oli kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu suo­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti. Hänen pää­tyy­li­suun­tan­sa oli­vat kan­sal­lis­ro­man­tiik­ka ja jugend. Opis­kel­les­saan tek­ni­ses­sä kor­kea­kou­lus­sa Eliel Saa­ri­nen tutus­tui kah­teen muu­hun nuo­reen ark­ki­teh­tiin, Her­man Gesel­liuk­seen ja Armas Lindgre­niin. Kol­mik­ko perus­ti 1896 ark­ki­teh­ti­toi­mis­ton Gesel­lius, Lindgren & Saa­ri­nen.

Lue lisää »

Lyhyet

Vokseli

Vok­se­li (engl. voxel, sanois­ta volu­met­ric pixel) on pik­se­lin kol­miu­lot­tei­nen vas­ti­ne, kol­miu­lot­tei­sen kuva­mat­rii­sin kuva-alkio.

Lue lisää »

Sähkökirja kehittyy

Time­house Oy on joh­ta­va suo­ma­lai­nen säh­kö­kir­ja­tek­no­lo­gian kehit­tä­jä. Time­house on luo­nut äly­kir­jak­si kut­su­tun for­maa­tin, joka on täl­lä het­kel­lä kehit­ty­nein digi­taa­li­nen kir­ja maa­il­mas­sa.

Lue lisää »

Pakina

Van­hem­mil­la­ni on tapa­na ikä­vys­tyt­tää minut kuo­li­aak­si type­ril­lä kom­men­teil­laan sii­tä,

Lue lisää »
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Do NOT follow this link or you will be banned from the site!