Pelastetaan gorillat

Goril­la (Goril­la goril­la) on Afri­kas­sa elä­vä api­na­la­ji ja nykyi­sin elä­vis­tä kädel­li­sis­tä suu­rin. Goril­la kuu­luu ihmi­sa­pi­noi­hin ja on oran­kien ja sim­pans­sien ohel­la yksi geneet­ti­ses­ti ihmis­tä eni­ten muis­tut­ta­vis­ta eläin­la­jeis­ta. Goril­la elää päi­vän­ta­saa­jan lähet­ty­vil­lä Afri­kan man­te­reel­la, ja se on luo­ki­tel­tu äärim­mäi­sen uha­na­lai­sek­si.

Eli­nym­pä­ris­tö­jen häviä­mi­nen met­sän­hak­kui­den sekä vil­je­ly­mai­den rai­vaa­mi­sen seu­rauk­se­na on goril­loil­le vaka­va uhka. Tut­ki­jat varoit­ta­vat, että ehkä vain alle 10 % goril­lo­jen eli­nym­pä­ris­tös­tä säi­lyy kos­ke­mat­to­ma­na vuo­teen 2030. Hak­kuut hel­pot­ta­vat myös met­säs­tä­jien pää­syä vii­dak­koon.

Bushmeat-kriisi eli met­säs­tys lihan vuok­si on nykyi­sin goril­loil­le jopa elin­ti­lan häviä­mis­tä pahem­pi uhka. Goril­lo­jen lihaa sekä syö­dään pai­kal­li­ses­ti että myy­dään kau­pun­kei­hin. Goril­lat vam­mau­tu­vat tai meneh­ty­vät myös muil­le riis­tae­läi­mil­le, kuten anti­loo­peil­le, viri­tet­tyi­hin pyy­dyk­siin.

Keski- ja Itä-Afrikan mai­ta vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä rie­po­tel­leet sisäl­lis­so­dat ovat vai­keut­ta­neet goril­lo­jen suo­je­lua. Sala­met­säs­tys on lisään­ty­nyt ja suo­je­lua­luei­den hoi­toa lai­min­lyö­ty. Lisäk­si ase­jouk­ko­jen läs­nä­olo vai­keut­taa goril­lo­jen suo­je­lu­yri­tyk­siä.

Goril­lo­ja tape­taan pait­si ruo­ak­si myös perin­tei­sen lää­ke­tie­teen ja tai­kaus­kon tar­pei­siin. Goril­lan ruu­mii­no­sil­la usko­taan ole­van paran­ta­via ja maa­gi­sia omi­nai­suuk­sia. Goril­lan­poi­ka­sia pyy­de­tään myös lem­mi­keik­si, taval­li­ses­ti usean aikui­sen hen­gen kus­tan­nuk­sel­la.

Goril­laa uhkaa myös altis­tu­mi­nen ihmi­sis­tä tart­tu­vil­le sai­rauk­sil­le. Eri­tyi­sen vaka­va uhka on veren­vuo­to­kuu­meen aiheut­ta­va Ebola-virus. Joil­lain alueil­la jopa 90 % län­ti­sen tasan­ko­go­ril­lan popu­laa­tiois­ta on tuhou­tu­nut.  Tap­pa­va virus jat­kaa leviä­mis­tään.

Goril­la on kädel­li­sis­tä kaik­kein vah­vin. Goril­lan suu­res­ta koos­ta joh­tuen sil­lä ei ole luon­tai­sia vihol­li­sia, mut­ta leo­par­di pys­tyy kaa­ta­maan goril­lan. Goril­lan suu­rin uhka on ihmi­nen. Goril­la on kas­vis­syö­jä, joka ei ole ihmi­sel­le vaa­ral­li­nen. Goril­la ei hyök­kää ihmi­sen kimp­puun, mut­ta voi teh­dä vai­kut­ta­van pelot­te­lun, jos­sa se tulee ihmis­tä koh­ti ham­paat esil­lä ja ään­nel­len. Pelot­te­lu päät­tyy sii­hen, että goril­la kään­tyy ihmi­sen edes­sä kos­ke­mat­ta. Luon­to­ret­kel­lä ihmi­set voi­vat olla goril­lan lähei­syy­des­sä, kun­han vält­tä­vät nopei­ta liik­kei­tä ja sil­miin kat­so­mis­ta. Goril­la on kui­ten­kin ihmi­sel­le vaa­ral­li­nen mikä­li se puo­lus­taa poi­ka­sia tai ihmi­sen hal­lus­sa on ään­te­le­vä poi­ka­nen. Vuon­na 2012 teh­dyn sel­vi­tyk­sen mukaan ennen vuot­ta 2000 tun­ne­taan vain kol­me tapaus­ta jois­sa goril­la on hyö­kän­nyt ihmi­sen kimp­puun. Lisäk­si jo ennen pelot­te­lua goril­la tie­dot­taa useam­paan ottee­seen vaa­ras­ta eri kei­noin.

Goril­la­na ala­la­je­ja ovat län­ti­nen tasan­ko­maa­go­ril­la G. goril­la goril­la sekä G. goril­la dieh­li, jol­la ei ole vakiin­tu­nut­ta suo­men­kie­lis­tä nimeä. Aiem­min Goril­la berin­gei­tä pidet­tiin kol­man­te­na goril­lan ala­la­ji­na, mut­ta nyky­tut­ki­mus on var­mis­ta­nut sen ole­van eri laji. Goril­la berin­gein ala­la­je­ja ovat vuo­ri­go­ril­la ja itäi­nen tasan­ko­maa­go­ril­la.

Ihmis­tä hait­taa­va mala­ria­pa­ra­siit­ti jota mala­ria­sääs­ket levit­tä­vät on alun perin kehit­ty­nyt goril­loil­la.

Tuntomerkit

Goril­lan pituus vaih­te­lee välil­lä 150–180 sent­ti­met­riä ja pai­no on yleen­sä 70–180 kg. Tosin tun­ne­taan myös huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­pia goril­lo­ja, joi­den pai­no on ollut yli 250 kiloa. Goril­lat ovat kädel­li­sis­tä suu­rim­pia ja rote­vim­pia. Naa­raat ovat urok­sia pal­jon pie­nem­piä, mut­ta kook­kaat naa­raat saat­ta­vat saa­vut­taa yli sadan kilon pai­non – pai­na­vim­mat naa­raat pai­na­vat noin 140 kilo­gram­maa. Goril­lan ruu­mis on vank­ka, lihak­si­kas sekä mas­sii­vi­nen ja har­tia­vä­li on noin met­rin ver­ran.

Goril­lan pää­tä kan­nat­te­le­vat vah­vat nis­ka­li­hak­set. Goril­lan naa­ma on kar­va­ton, kuten myös kor­vat, kädet ja jal­ka­poh­jat. Kor­vat ovat san­gen pie­net sekä pään­myö­täi­set ja ne onkin usein vai­kea huo­ma­ta. Goril­lan nenä on suu­ri­ko­koi­nen ja leveä, ja var­sin­kin sie­rai­met ovat suu­ret. Täs­tä huo­li­mat­ta kuo­no ei työn­ny voi­mak­kaas­ti ulos­päin kuten sim­pans­sil­la tai oran­gil­la. Goril­lan sil­mät taas ovat suh­teel­li­sen pie­net ja lähel­lä toi­si­aan. Ne ovat syväl­lä kuo­pis­saan. Goril­lan pää­lael­la on pak­su­ne­ma, joka muo­dos­tuu ihos­ta ja koros­taa aivo­ko­pan yli kul­ke­vaa puru­li­has­ten kiin­nit­ty­mis­har­jan­net­ta. Tämä pak­sun­tu­ma lisät­ty­nä pään pit­kiin kar­voi­hin ja nis­ka­li­hak­siin luo­vat vai­ku­tel­man kor­kea­päi­sis­tä eläi­mis­tä. Lisäk­si goril­lal­la on suu­ret leu­ka­li­hak­set, sil­lä ruo­an hie­non­ta­mi­seen käy­tet­tä­vien suur­ten pos­ki­ham­pai­den käyt­tö vaa­tii vah­vaa lihak­sis­toa.

Goril­lan kar­voi­tus ja iho ovat väril­tään tum­mat. Yleen­sä nii­den väri­tys on aivan sysi­mus­ta, mut­ta jos­kus myös mustan- tai har­mah­ta­van­rus­kea. Täy­si­kas­vui­sen urok­sen seläs­sä on hopean­val­koi­sen kar­van muo­dos­ta­ma alue taka­puo­len ja lapo­jen välis­sä. Tämän vuok­si täy­si­kas­vui­ses­ta uros­go­ril­las­ta käy­te­tään usein nimi­tys­tä hopea­sel­kä. Län­ti­sen tasan­ko­go­ril­lan turk­ki on muu­ten saman­lai­nen kuin useim­mil­la muil­la goril­loil­la, mut­ta nis­kan kar­voi­tus on puner­ta­va tai kas­tan­jan­rus­kea. Yleen­sä van­ho­jen uros­ten rin­ta muut­tuu kar­vat­to­mak­si nii­den van­he­tes­sa.

Fyy­si­ses­tä raken­tees­taan joh­tuen goril­lat liik­ku­vat yleen­sä maas­sa käyt­täen liik­ku­mi­seen­sa nel­jää raa­jaa. Goril­lo­jen ruu­miin­ra­ken­ne sopii myös puis­sa kii­pei­lyyn, ja nuor­ten ja kevyi­den yksi­löi­den on havait­tu pys­ty­vän hei­laut­ta­maan itsen­sä puus­ta toi­seen.