Eliel Saarinen vuonna 1973 julkaistussa posti­merkissä. Taustalla toteutumaton suunnitelma edus­kunta­talosta Helsingin Tähtitornin vuorella.

Arkkitehtuuri oli joskus kaunista

Eliel Saarinen piirsi Suomea maailmankartalle

Teksti: Wikipedia

Kuva: Wiki­pe­dia

Kuvatekstit kirjoitetaan kuvien yhteydessä olevalle lomakkeelle, joka on mediakirjastossa. Lomake aukeaa kuvaa klikkaamalla. Kuvatiedostot tuodaan aina mediakirjastoon, josta sijoitetaan jutun rakenteeseen.
Kuvatekstit kirjoitetaan kuvien yhteydessä olevalle lomakkeelle, joka on mediakirjastossa. Lomake aukeaa kuvaa klikkaamalla. Kuvatiedostot tuodaan aina mediakirjastoon, josta sijoitetaan jutun rakenteeseen.
Kuvatekstit kirjoitetaan kuvien yhteydessä olevalle lomakkeelle, joka on mediakirjastossa. Lomake aukeaa kuvaa klikkaamalla. Kuvatiedostot tuodaan aina mediakirjastoon, josta sijoitetaan jutun rakenteeseen.

Eliel Saa­ri­nen (1873 – 1950) oli kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu suo­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti. Hänen pää­tyy­li­suun­tan­sa oli­vat kan­sal­lis­ro­man­tiik­ka ja jugend. Opis­kel­les­saan tek­ni­ses­sä kor­kea­kou­lus­sa Eliel Saa­ri­nen tutus­tui kah­teen muu­hun nuo­reen ark­ki­teh­tiin, Her­man Gesel­liuk­seen ja Armas Lindgre­niin. Kol­mik­ko perus­ti 1896 ark­ki­teh­ti­toi­mis­ton Gesel­lius, Lindgren & Saa­ri­nen.

Gott­lieb Eliel Saa­ri­nen (1873 – 1950) oli kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu suo­ma­lai­nen ark­ki­teh­ti. Hänen pää­tyy­li­suun­tan­sa oli­vat kan­sal­lis­ro­man­tiik­ka ja jugend. Hänen van­hem­pan­sa oli­vat rovas­ti Juho Saa­ri­nen ja Sel­ma Saa­ri­nen (o.s. Broms). Eliel Saa­ri­nen on hau­dat­tu Hvitt­räs­kiin Kirk­ko­num­mel­le. Eliel Saa­ri­sel­le myön­net­tiin pro­fes­so­rin arvo­ni­mi vuon­na 1919.

Opis­kel­les­saan tek­ni­ses­sä kor­kea­kou­lus­sa Eliel Saa­ri­nen tutus­tui kah­teen muu­hun nuo­reen ark­ki­teh­tiin, Her­man Gesel­liuk­seen ja Armas Lindgre­niin. Kol­mik­ko perus­ti 1896 ark­ki­teh­ti­toi­mis­to Gesel­lius, Lindgren & Saa­ri­nen. Val­mis­tut­tu­aan kou­lus­ta 1897 kol­mik­ko osal­lis­tui ark­ki­teh­ti­kil­pai­luun, joka jär­jes­tet­tiin Parii­sin vuo­den 1900 maa­il­man­näyt­te­lyyn tule­vas­ta Suo­men pavil­jon­gis­ta. Gesel­lius, Lindgren ja Saa­ri­nen voit­ti­vat kil­pai­lun kan­sal­lis­ro­mant­ti­sel­la ehdo­tuk­sel­laan. Lin­na­mai­nen, kan­sal­li­sil­la aiheil­la koris­tet­tu pavil­jon­ki, jon­ka suur­ta hal­lia hal­lit­si­vat Akse­li Gallen-Kallelan Kalevala-freskot, sai val­ta­van jul­ki­suu­den. Pavil­jon­ki oli yksi maa­il­man­näyt­te­lyn suo­si­tuim­mis­ta. Raken­nuk­ses­ta tuli kan­sal­lis­ro­mant­ti­sen ark­ki­teh­tuu­rin suun­nan­näyt­tä­jä ja ark­ki­teh­ti­toi­mis­tol­le alkoi tul­via työ­tar­jouk­sia.

Her­man Gesel­liuk­sen, Armas Lindgre­nin ja Eliel Saa­ri­sen yhtei­set työt kuu­lu­vat Suo­men kan­sal­lis­ro­mant­ti­sen ark­ki­teh­tuu­rin mes­ta­ri­teok­siin. Näi­hin kuu­lui­vat muun muas­sa vakuu­tus­yh­tiö Poh­jo­lan toi­mi­ta­lo (1901) ja Kan­sal­lis­museo (1905–1910) Hel­sin­gis­sä, Suur-Merijoen kar­ta­no Vii­pu­rin maa­lais­kun­nas­sa (1904, tuhou­tui sodas­sa) sekä ark­ki­teh­ti­kol­mi­kon oma ”erämaa-ateljee” Hvitt­räsk (1902) Kirk­ko­num­mel­la. Toi­mis­to suun­nit­te­li myös usei­ta asuin­ta­lo­ja Hel­sin­kiin ja kehit­ti koko­nais­val­tais­ta kan­sal­lis­ro­mant­tis­ta sisus­tus­tai­det­ta eten­kin Suur-Merijoen kar­ta­nos­sa ja Hvitt­räs­kis­sä.

Itsenäinen ura Suomessa

Ark­ki­teh­ti­toi­mis­to hajo­si 1905, ja Saa­ri­nen alkoi toi­mia itse­näi­se­nä ark­ki­teh­ti­na. Samal­la hänen tyy­lin­sä alkoi muut­tua rön­syi­le­väs­tä kan­sal­lis­ro­man­tii­kas­ta ratio­naa­li­sem­paan ja klas­sil­li­sem­paan suun­taan. Tämä näkyy sel­väs­ti Saa­ri­sen tun­ne­tuim­mas­ta työs­tä, Hel­sin­gin pää­rau­ta­tie­a­se­mas­ta (1905–1914). Samo­ja ark­ki­teh­to­ni­sia ideoi­ta Saa­ri­nen käyt­ti myös muis­sa saman ajan töis­sään, kuten Vii­pu­rin rau­ta­tie­a­se­mas­sa (1913, tuhou­tui sodas­sa) sekä Lah­den (1912) ja Joen­suun (1913) kau­pun­gin­ta­lois­sa.

Ark­ki­teh­tuu­rin lisäk­si Saa­ri­nen loi myös muu­ta käyt­tö­tai­det­ta. Suo­men vuo­sien 1909 ja 1922 sete­li­sar­jat oli­vat Saa­ri­sen suun­nit­te­le­mia. Ensim­mäi­nen edus­ti jugend-tyyliä kan­san­ta­lou­den eri osa-alueisiin liit­ty­vi­ne aihei­neen, jäl­kim­mäi­nen lähin­nä kan­sal­lis­ro­man­tiik­kaa alas­to­mi­ne ihmis­ryh­mi­neen ja mai­se­mi­neen. Hän suun­nit­te­li myös Saa­ri­sen mal­li­na tun­ne­tun itse­näi­sen Suo­men ensim­mäi­sen pos­ti­merk­ki­sar­jan vuon­na 1917.

Eliel Saa­ri­nen avioi­tui lii­ke­kump­pa­nin sisa­ren, kuvan­veis­tä­jä Loja Gesel­liuk­sen kans­sa. Hvit­räs­kin erämaa-ateljeesta muo­dos­tui nopeas­ti käsi­työ­läis­ten ja ark­ki­teh­tien kes­kus, jos­sa vie­rai­li­vat muun muas­sa venä­läi­nen kir­jai­li­ja Mak­sim Gor­ki, krii­tik­ko Julius Meier-Graefe, mar­salk­ka Carl Gus­taf Emil Man­ner­heim ja sävel­tä­jä Jean Sibe­lius.

Toteutumattomat suunnitelmat

1910–20-luvulle sijoit­tu­vat Saa­ri­sen kuu­lui­sat toteu­tu­mat­to­mat kau­pun­ki­suun­ni­tel­mat, jois­sa hän hah­mot­te­li Hel­sin­gin kas­va­mis­ta euroop­pa­lai­sen luo­kan suur­kau­pun­gik­si. Saa­ri­nen teki kui­ten­kin mit­ta­via kau­pun­ki­suun­ni­tel­mia myös ulko­mail­le. Vuon­na 1911 Saa­ri­nen osal­lis­tui Can­ber­ran ase­ma­kaa­vas­ta jär­jes­tet­tyyn kan­sain­vä­li­seen ark­ki­teh­tuu­ri­kil­pai­luun, sijoit­tuen toi­sek­si. Seu­raa­va­na vuon­na hän laa­ti kun­nian­hi­moi­sen Suur-Tallinnan yleis­kaa­vaeh­do­tuk­sen, joka sisäl­si mm. tar­kat väes­tö­en­nus­teet.

Näi­den töi­den aja­tuk­sia Saa­ri­nen kehit­te­li edel­leen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelmassa (1915), jos­sa hän luon­nos­te­li val­ta­van esi­kau­pun­ki­met­ro­po­lin Munk­ki­nie­men ja Haa­gan alu­eel­le kan­ta­kau­pun­gin luo­teis­puo­lel­le. Pro Hel­sing­fors ‑suun­ni­tel­mas­sa (1918) hän kaa­vai­li Hel­sin­gin ympä­ril­le vyö­hy­ke­mäi­ses­ti leviä­viä esi­kau­pun­ke­ja, joil­la oli jokai­sel­la oma kes­kuk­sen­sa, sen ympä­ril­lä ole­vat huvila-alueet, joi­ta erot­ti­vat toi­sis­taan vihe­ra­lu­eet ja joi­ta yhdis­ti rai­de­lii­ken­ne­verk­ko. Saa­ri­sen esi­kau­pun­git, joi­den esi­ku­va­na oli tuo­hon aikaan Englan­nis­sa muo­dis­sa ollut puu­tar­ha­kau­pun­kia­jat­te­lu, enna­koi­vat lähiö­ra­ken­ta­mi­sen aikaa, joka alkoi Hel­sin­gis­sä vas­ta puo­li vuo­si­sa­taa myö­hem­min.

Saa­ri­nen voit­ti vuon­na 1908 ark­ki­teh­ti­kil­pai­lun uudes­ta edus­kun­ta­ta­los­ta. Hänen ehdo­tuk­ses­saan monu­men­taa­li­nen, kan­sal­lis­ro­mant­ti­nen edus­kun­ta­ta­lo oli sijoi­tet­tu Täh­ti­tor­nin­mäen hui­pul­le. Suun­ni­tel­maa ei kui­ten­kaan toteu­tet­tu, ja edus­kun­ta­ta­los­ta jär­jes­tet­tiin myö­hem­min uusi kil­pai­lu, jon­ka voit­ti J. S. Sirén. Vuon­na 1921 Saa­ri­nen suun­nit­te­li Kale­va­la­seu­ran tilauk­ses­ta Kale­va­la­ta­lon, jos­ta oli tar­koi­tus tul­la kan­san­pe­rin­tee­seen ja kan­san­ru­nou­teen kes­kit­ty­vien tie­tei­den ja tai­tei­den tyys­si­ja. Saa­ri­sen piir­tä­mä temp­pe­li­mäi­nen jät­ti­ra­ken­nus, joka oli koris­tel­tu kan­sal­lis­ro­mant­ti­sel­la sym­bo­lii­kal­la ja joka oli tar­koi­tus sijoit­taa Munk­ki­nie­meen, ei kos­kaan eden­nyt suun­ni­tel­maa pitem­mäl­le.

Saa­ri­nen laa­ti vuon­na 1917 ehdo­tuk­sen Turun uudek­si raa­ti­huo­neek­si, kos­ka van­ha raa­ti­huo­ne oli tuhou­tu­nut Turun suu­res­sa palos­sa vuon­na 1827. Saa­ri­sen suun­nit­te­le­ma uusi raa­ti­huo­ne oli­si edus­ta­nut jugend­tyy­liä ja oli­si tor­nei­neen muis­tut­ta­nut pal­jon Hel­sin­gin nykyis­tä pää­rau­ta­tie­a­se­maa. Ehdo­tus­ta ei kui­ten­kaan kos­kaan toteu­tet­tu, eivät­kä lukui­sat muut­kaan suun­ni­tel­mat ja pyr­ki­myk­set uuden raa­ti­huo­neen raken­ta­mi­sek­si Tur­kuun ole tähän­kään päi­vään men­nes­sä tuot­ta­neet tulos­ta.

Ura Yhdysvalloissa

Saa­ri­sen kan­sain­vä­li­nen läpi­mur­to oli vuon­na 1922 jär­jes­tet­ty Chica­go Tri­bu­ne ‑leh­den pil­ven­piir­tä­jän suun­nit­te­lua kos­ke­nut kil­pai­lu. Saa­ri­nen sijoit­tui kil­pai­lus­sa toi­sek­si. Saa­ri­nen laa­ti myös Chica­gon tuol­loin jou­to­maa­na olleel­le ranta-alueelle mit­ta­van paran­nus­suun­ni­tel­man.

Sano­ma­leh­ti­kus­tan­ta­ja Geor­ge G. Boot­hin aktii­vi­suu­den ansios­ta Saa­ri­nen muut­ti vuon­na 1923 Yhdys­val­toi­hin kehit­tä­mään ja suun­nit­te­le­maan Cran­broo­kin Tai­dea­ka­te­mi­aa ja mui­ta uuden kam­pusa­lu­een raken­nuk­sia. Booth oli hank­keen mese­naat­ti ja samal­la sen ensi­si­jai­nen pää­suun­nit­te­li­ja, joka pyy­si Saa­ris­ta hank­keen pää­ark­ki­teh­dik­si. Saa­ri­sen teh­tä­viin kuu­lui­vat sekä alu­een että raken­nus­ten suun­nit­te­lu ja opet­ta­mi­nen. Cran­brook oli Bau­hausin ame­rik­ka­lai­nen vas­ti­ne ja peril­li­nen. 1930-luvulla Saa­ri­nen siir­tyi vähi­tel­len yhä enem­män ope­tus­toi­men joh­toon ja hän veti Cran­broo­kin oman per­heen­sä lisäk­si monia suo­ma­lai­sia suun­nit­te­li­joi­ta. Broot­hin ja Saa­ri­sen yhteis­toi­min­ta oli 1900-luvun onnis­tu­neim­pia yhteis­työ­hank­kei­ta.

Hän työs­ken­te­li ark­ki­teh­ti­poi­kan­sa Eero Saa­ri­sen kans­sa. Hei­dän töi­tään ovat muun muas­sa Klein­han­sin kon­sert­ti­ta­lo Buf­fa­los­sa ja Taber­nacle kirk­ko India­nas­sa. Saa­ris­ten toi­mis­ton pää­työ vuo­del­ta 1949, jon­ka lopul­li­set pii­rus­tuk­set laa­ti Eero Saa­ri­nen, on Gene­ral Motor­sin tek­nil­li­nen kes­kus Det­roi­tis­sa.

Kuvatekstit kirjoitetaan kuvien yhteydessä olevalle lomakkeelle, joka on mediakirjastossa. Lomake aukeaa kuvaa klikkaamalla. Kuvatiedostot tuodaan aina mediakirjastoon, josta sijoitetaan jutun rakenteeseen.

Reportaasit

Tatra T57

Tat­ra T57 oli tšek­kos­lo­va­kia­lai­sen Tat­ran vuo­si­na 1931–1947 val­mis­ta­ma hen­ki­lö­au­to. Sii­tä teh­tiin usei­ta kori­mal­le­ja, jois­ta osa oli rää­tä­löi­ty asia­kas­tar­peen mukaan. Tšek­kos­lo­va­kian lisäk­si auto­ja val­mis­tet­tiin lisens­sil­lä Itä­val­las­sa.

Lue lisää »

Pelastetaan gorillat

Ihmi­set ja goril­lat ovat läheis­tä sukua – jaam­me perä­ti 98,3 % peri­mäs­täm­me. Suku­lai­suus­suh­de ei ole toi­mi­nut kui­ten­kaan goril­lan eduk­si: Ihmi­nen tap­paa näi­tä upei­ta eläi­miä lihan vuok­si. Nii­tä pyy­dys­te­tään myös lem­mi­keik­si ja usko­mus­hoi­to­jen tar­pei­siin. Lisäk­si eli­nym­pä­ris­tön tuhou­tu­mi­nen ja pilaan­tu­mi­nen uhkaa­vat goril­lo­ja.

Lue lisää »

Mikä verkkolehti on ja kuinka se toimii

Samal­la taval­la, kuin nipus­ta pape­ria syn­tyy leh­ti sito­mal­la sivut yhteen, verk­ko­si­vuis­ta syn­tyy “leh­ti” lisää­mäl­lä tar­vit­ta­va tek­no­lo­gia ja omi­nai­suu­det. TimeZi­ne on “aito” verk­ko­leh­ti, se on suun­ni­tel­tu ruu­dul­ta luet­ta­vak­si ja säh­köi­seen jul­kai­su­toi­min­taan.

Lue lisää »

Juice teki miehen työn

Juice Les­ki­nen jät­ti jäl­keen­sä val­tai­san tuo­tan­non. Pää­asias­sa tun­nem­me hänet puhut­te­le­vas­ta ja rik­kaas­ta musii­kil­li­ses­ta tuo­tan­nos­ta, mut­ta myös hänen kir­jal­li­set ansion­sa ovat mit­ta­vat.

Lue lisää »

Dinosaurusten kehittyminen ja kukoistus

Nimi Din­osau­rus tar­koit­taa hir­mu­lis­koa ( kreikk. dei­nos, ‘hir­mui­nen’ ja sau­ros, ‘matelija/lisko’). Nimen kek­si vuon­na 1842 englan­ti­lai­nen luon­non­tut­ki­ja Ric­hard Owen. Eri din­osau­rus­ten nimis­sä on eri­lai­sia päät­tei­tä ja mui­ta osia, jot­ka kuvaa­vat nii­den omi­nai­suuk­sia, esi­mer­kik­si sii­vel­li­syyt­tä tai ham­pai­ta. Pää­tet­tä ‑sau­rus käy­te­tään eten­kin mate­li­ja­mais­ten eläin­ten nimis­sä, ja pää­te ‑rap­tor (lat. ‘ros­vo’) tar­koit­taa saa­lis­ta­jaa ja petoa. Nimiä on annet­tu usein myös tut­ki­joi­den ja löy­tö­paik­ko­jen mukaan.

Lue lisää »

Lyhyet

Vokseli

Vok­se­li (engl. voxel, sanois­ta volu­met­ric pixel) on pik­se­lin kol­miu­lot­tei­nen vas­ti­ne, kol­miu­lot­tei­sen kuva­mat­rii­sin kuva-alkio.

Lue lisää »

Sähkökirja kehittyy

Time­house Oy on joh­ta­va suo­ma­lai­nen säh­kö­kir­ja­tek­no­lo­gian kehit­tä­jä. Time­house on luo­nut äly­kir­jak­si kut­su­tun for­maa­tin, joka on täl­lä het­kel­lä kehit­ty­nein digi­taa­li­nen kir­ja maa­il­mas­sa.

Lue lisää »

Pakina

Van­hem­mil­la­ni on tapa­na ikä­vys­tyt­tää minut kuo­li­aak­si type­ril­lä kom­men­teil­laan sii­tä,

Lue lisää »
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Do NOT follow this link or you will be banned from the site!